Minä mokasin. Nolotti, punastutti ja hartiat lysähti kaikesta harmistuksesta. Fiilis oli kuin olisi juossut täysillä päin seinää. Olin ensimmäistä päivää nuorena opiskelijana lähettämössä töissä. Tehtävänäni oli buukata seuraavalle päivälle autot. Siihen aikaan piti soitella vuorotellen maakohtaisille kuljetusjärjestelijöille ja kertoa, minkä verran mihinkäkin kohteeseen menevään rekkaan tarvitaan tilaa. Minähän aloin soittelemaan. Hyvin meni, vai menikö sittenkään?
Seuraavana päivänä autot tulivat suunnitelman mukaan ja kuormia nosteltiin kyytiin. Ei paha homma, tuumasin minä. Päivän lopuksi pihaan kurvasi vielä yksi auto, jolle ei tuntunut löytyvän mitään kuormaa. Aloin selvittelemään asiaa. Ystävällisen trukkikuskin avustuksella selvisi, että olin sekoittanut tilausten maakoodit. Pihalla oli siis yksi auto ilman
kuormaa ja yksi kuorma ilman autoa. Perhana! Ei muuta kuin tunnustamaan pomolle korvat punaisena. Viilipyttymäinen pomoni totesi, että hyvä kun tunnustit heti - nyt päästään satasilla. Jos olisit tunnustanut huomenna, niin lasku olisi ollut tonneja. Yhdessä tuumin asiaa alettiin selvittämään. Lopulta kuorma saatiin matkaan siten, että se ei myöhästynyt asiakkaalta.
kuormaa ja yksi kuorma ilman autoa. Perhana! Ei muuta kuin tunnustamaan pomolle korvat punaisena. Viilipyttymäinen pomoni totesi, että hyvä kun tunnustit heti - nyt päästään satasilla. Jos olisit tunnustanut huomenna, niin lasku olisi ollut tonneja. Yhdessä tuumin asiaa alettiin selvittämään. Lopulta kuorma saatiin matkaan siten, että se ei myöhästynyt asiakkaalta.
Tärkein oppi tuosta tarinasta on vieläkin mielessäni, eli se miten esimieheni asiaan reagoi. Hän ei syytellyt minua, vain ymmärsi että vahinkoja voi sattua. Hän kantoi vahingosta vastuun ja auttoi minua selvittämään sotkut. Hän ei muistutellut minua virheestä ja ansaitsi toimillaan luottamukseni. Ja mikä tärkeintä, hän antoi minulle eväitä työelämään, jotta itse osaisin toimia yhtä viisaasti, jonkun toisen epäonnistumisen hetkellä.
Jokainen meistä taatusti tietää ja tuntee nahoissaan, kun on mokannut. Tärkein mitä johtaja voi alaiselleen antaa, on tuki hädän hetkellä. Oma häpeä on usein niin suuri, että siinä on rangaistusta kyllikseen. Virheestä syyttely ja lietsominen, johtaa yleensä vain kaikkien kannalta huonompaan lopputulokseen. Maan rakoon haukuttu työntekijä saa lytätyn itsetunnon ehkä koko loppu elämäkseen. Johtaja taas menettää työntekijän luottamuksen ja kunnioituksen. Sellainen työyhteisö tuskin koskaan tulee pärjäämään, uusista ideoista tai kasvusta puhumattakaan.
