29 huhtikuuta, 2018

Maailman yksinkertaisimmat leadership teesit


Sain mukavaa palautetta siitä, kuinka olin antanut yksinkertaisia, mutta toimivia ohjeita arjen kiireen taltuttamiseksi. Aika usein bloggaajat haluaisivat blogata jotain hienoa ja oivalluttavaa. Niin tietysti minäkin. Lopulta kuitenkin paras palaute tulee juuri niistä bloggauksista, missä on arjen johtajuuteen helppoja vinkkejä. Ehkä juuri niitä, mitä itse on oppinut kantapään kautta. Siksi päätin pohtia, mitkä olisivat ne yksinkertaiset vinkit arjen johtajuuteen. Tällä kertaa fokuksessa ihmisten johtaminen.

1. Kunnioita toista ihmistä
Partiolaisena tämä on minulle tärkeä ja rakas ohje. Olenhan jo pienenä sudenpentuja luvannut kunnioittaa toista ihmistä. Se sama lupaus pätee myös työelämään. Kun kunnioitat, niin myös kuuntelet ja annat erilaisille mielipiteille tilaa. Kunnioituksesta on lyhyt matka luottamuksen tielle.

2. Anna kaikille mahdollisuus kasvaa
Anna tiimiläisillesi mahdollisuus kasvaa, oppia uutta, kehittyä ja kokeilla omia siipiään. Luota, anna valtaa ja vastuuta. Muista että esimiestehtävä on aina myös samalla kasvun matka omaan johtajuuteen, niin onnistumisien kuin kasvukipujenkin näkökulmasta.

3. Uskalla olla oma itsesi
Kun olet oma itsesi ja uskallat paljastaa myös heikot kohtasi, se luo organisaatioon avoimuutta. Kun esimies uskaltaa olla oma itsensä, omine virheineen, ei muidenkaan tarvitse esittää mitään. Esittäminen ärsyttää, vie energiaa ja pohjan pois luottamukselta. Välitön ja avoin esimies luo luonnostaan avoimen ilmapiirin, jossa tieto kulkee joka suuntaan, jossa uskalletaan haastaa ja voidaan puhua vaikeistakin asioista - luottamuksellisesti.

Jos uskallat lähteä kokeilemaan aidosti näitä kaikkia kolmea, niin pääset taatusti jo aika pitkälle. En todellakaan kuvittele olevani itse mikään johtamisen profeetta, vaikka vinkkejä annankin. Enneminkin olen nöyrästi sillä samalla kasvun matkalla, kohti parempaa johtajuutta. Tärkeintä on yrittää aidosti parhaansa. Se riittää.


Seuraa Twitterissä
@kalehto
@karakuumana

Tykkää Facebookissa
https://www.facebook.com/karakuumana

Kuuntele Kiekussa
Kara Kuumana - Johtamisen jyväsiä

Lue myös kirjoittajan aikaisemmat bloggaukset
Kuinka antaa aikaa arjessa
Visio ja pelisäännöt ovat työyhteisön selkäranka