21 lokakuuta, 2016

Mitä kuntasektori voisi oppia teollisuuden ulkoistushuumasta?



Ulkoistuskeskustelu terveydenhuollon, kuntasektorin ja soten ympärillä pyöriin samaa tapaan kuin ulkoistushuuma teollisuudessa 2000-luvun alkupuolella. Teollisuusryitykset siirsivät kilvan tuotantoaan ensin Itä-Eurooppaan, sen jälkeen Kiinaan ja Intiaan, lopulta vielä halvempiin Kauko-Idän maihin. Kujanjuoksu kustannusten kasvamisen ja tuotannon siirtämisten välillä oli kovaa. Kovassa juoksuhuumassa häntä alkoi toisinaan heiluttaa koiraa. Keinosta oli tullut tärkeämpi kuin päämäärä. Halpamaihin siirtäminen tuntui olevan tärkeämpää, kuin se jäikö viivan alle lopulta yhtään sen enempää rahaa kuin ennenkään. Suomi T-paidan kustannusta verrattiin Laosin T-paitaan tai Suomi teollisuuskomponenttia verrattiin Intian teollisuuskomponenttiin. Siinä vauhdissa unohtuivat logistiikan, huonon laadun, huonomman tuottavuuden ja tuotannon siirron aiheuttamat kustannukset aivan kokonaan, eettisyysasioista tai hiilijalanjäljestä puhumattakaan.

Nykypäivänä Kauko-Idän laatu ei ole välttämättä sen huonompi kuin Suomessakaan. Eettisyys ja ympäristöasioissa on menty iso harppaus eteenpäin. Mutta mikä parasta, suurimman huuman laantumisen jälkeen, teollisuus on herännyt laskemaan kokonaiskustannuksia fiilispäätösten sijaan. Ymmärretään että kuljetuskustannuksen lisäksi on huomioitava tuottavuuserot, varastojen kasvun vaikutukset pääomaan ja epäkuranttiusriskin kasvamiseen. Menettämätön myynti varaston loppuessa niin ikään ymmärretään vaikuttavan siihen, mitä viivan alle jää. Nyt myös tajutaan se tosiasia, että ulkostaminen lisää aina lisäarvomielessä tarpeetonta työtä myös ulkoistavaan yritykseen. Ymmärretään että toiminnan luonteen muutoksesta johtuvat, esimerkiksi tuotannon siirron tai  tietojärjestelmämuutoksen kustannukset voivat olla valtavia. Ne on usein lakaistu maton alle kertaluontoisina kuluina, vaikka niiden takaisimaksuaika olisikin todellisuudessa useita vuosia tai jopa kymmeniä vuosia. Vähitellen on opittu laskemaan ja ymmärtämään miten muutos vaikuttaa kokonaiskannattavuuteen, sen sijaan että verrattaisi pelkkää valmistuskustannusta toiseen valmistuskustannukseen. Tämän ymmärryksen seurauksena jotkut yritykset ovat päättäneet siirtää valmistuksen takaisin Suomeen, osa taas päättänyt jatkaa nykyisessä kaukokohteessaan tai jopa etsivät uusia vielä halvemman tuotannon maita.

Mitä sitten kuntasektori ja valtio voisi teollisuuden kokemuksista oppia? Tässä kaikessa ulkoistushuumassa on ymmärrettävä, että lobbaus, kotiinpäin vetäminen, oman menestyksen pönkittäminen ja kaikenlainen muu mielipiteisiin vetoava toiminta on luultavasti kunta- ja valtiosektorilla vielä voimakkaampaa kuin teollisuudessa. Siksi olisi erittäin tärkeää, että aina ensin lähdettäisi liikkelle faktoista ja laskelmista ja niiden pohjalta olisi todettava tosiasiat. Ensin on laskettava ulkoistuksen todelliset kustannukset. Vasta sen jälkeen voi päästää intohimot ja mieltymykset peliin. Liian usein prosessi kulkee toisin päin. Ensin muodostetaan käsitys, mitä halutaan lopputuloksen olevan ja sen jälkeen muokataan laskelmat lopputuloksen mukaisiksi omin avuin tai konsulttien avustamana. Jos sitten rationaalisen analyysin jälkeen päädytään tekemään julkisesti irrationaalinen päätös, niin sekin on joskus ihan ok. Silloin ei ainakaan ole petetty itseä tai veronmaksajia.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti