Vuosi vaihtui ja alkavana vuonna on taas kaikki aika käytettävissä. Jos tavoitteenasi on kilpailukyvyn kasvattaminen, lue Tanjan kahdeksan vinkkiä yrityksesi tai vastuualueesi kilpailukyvyn lisäämiseen.
1. Täsmennä organisaatiosi visio ja missio ja strateginen polku
Huolehdi, että viesti on ymmärrettävä ja kaikkien tiedossa ja riittävän usein toistettu. Toista viestiä kyllästymiseen saakka ja vaadi, että esimiesportaasi elää asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Johda esimerkillä!
2. Lisää organisaation sisäistä viestintää
Takaa henkilökunnallesi pääsy relevanttiin tietoon paikasta riippumatta. Huolehdi, että ihmiset tietävät oman tehtävänsä suorittamiseen liittyvät relevantit asiat, vaikka ne eivät olisi suoraan hänen vastuualueensa asioita. Anna ihmiselle lupa valita itse mikä tieto on hänelle relevanttia ja mikä ei. Näin lisäät vastuullisuutta ja annat asiantuntijoillesi siivet.
3. Käännä organisaatiosi puhe, tavoitteet ja päämäärät kohti asiakasta
Vältä sellaisen sisäisen byrokratian ruokkimista, josta asiakkaasi ei ole valmis maksamaan. Lisää asiakasviestintää ja kaksinkertaista asiakkaasi kuunteluun käytetty aika. Huolehdi, että organisaatiosi asiantuntemus on asiakkaasi tiedossa ja tavoitettavissa.
4. Tehosta toimintaprosessejasi
Älä ruoki turhaa tekemistä vaan kannusta työntekijöitäsi yrityksen vision saavuttamiseksi tehtyyn työhön. Älä ruoki alaisiasi turhilla ketään hyödyttämättömillä nakkihommilla ja säännöillä, vaan keskity omassa johtamisessasikin tavoitteiden saavuttamisen eteen tehtyyn työhön. Keskity oleellisten prosessien kuvaamiseen ja kehittämiseen, jätä tekemisen vapaus sinne missä tekemisen tyylillä ei ole suuremmalti väliä. Löydä keinot työnteon keskeytyksien välttämiseen: sulje "sinulle on uusi viesti" -hälytykset ja vaadi puhelinrauha palavereihin.
5. Seuraa vain oleellisia mittareita
Älä kyllästä organisaatiotasi lukuisilla heidän tekemisen kannalta epäoleellisilla mittareilla vaan keskity siihen, että kutakin mitataan mittarilla, joka kuvaa aidosti heidän tekemänsä työn tavoitteita. Laadi mittarit ymmärrettävästi ja huolehdi siitä, että mittausdatan kerääminen ei vie henkilöstösi työajasta leijonan siivua.
6. Huolehdi omasi ja organisaatiosi ajankäytöstä
Vähennä matkustukseen käytettyä aikaa radikaalisti. Vaadi organisaatioltasi tapaamisten huolellista suunnittelua. Hyödynnä modernia tapaamisteknologiaa, myös lyhyissä operatiivisissä asiakastapaamisissa. Niputa matkat niin, ettet koskaan käy vain yhdellä asiakkaalla tai yhdessä tapaamisessa. Tiivistä palavereihin käytettyä aikaa ja hyväksy, että työntekijäsi osallistuvat vain niihin palavereihin tai palaverin osiin, joista on heidän aikaansaannoksilleen aidosti hyötyä. Opeta organisaatiotasi välttämään "onko sulla muutama minutti" -tyyppisiä työnkeskeytyksiä.
7. Automatisoi aikaavievät rutiinitehtävät
Käyttääkö asiantuntijasi aikaansa tavoitettansa hyödyntämättömiin rutiinitöihin. Etsi välittömästi keino, jolla minimoit osaajiesi aivovuodon ja motivaatiokadon. Investoi ohjelmistoihin. Palkkaa opiskelija tekemään rutiinityön. Osta asiantuntijapalveluita. Mutta älä hukkaa osaajiesi kapasiteettia motivaatiota alentaviin tehtäviin.
8. Luo organisaatiollesi systemaattinen epävirallisten keskusteluiden kanava
(ja huomaat, että sielläkin keskustellaan paljon työasioista). Koko henkilöstön aamupalaveri? Iltapäiväkahvi? Lounashetki? Perjantaipullat? Oli tapanne mikä tahansa, niin luomalla säännöllisen hyväksytyn epävirallisen tapaamishetken vältät monta turhaa käytäväpalaveria ja samalla lisäät huomaamatta henkilöstösi viihtyvyyttä ja yhteenkuuluvuudentunnetta.