19 maaliskuuta, 2016

Turhaan Pirkko jarruttelet, Some tuli ja mullisti tekemisemme!

Olen joutunut viime aikoina kuulijaksi ja osalliseksi kummallisista keskusteluista, joissa ikäiseni henkilöt kertovat etteivät missään nimessä aio opetella sosiaalisen median tavoille. Jotkut kertovat avoimesti jarruttavansa teini-ikää lähestyvien lastensa innostusta nykyteknologiaan. Kävin myös yhden todella kiinnostavan keskustelun palvelumarkkinoinnista lähialueellani toimivan pienyrittäjän kanssa. Hän kertoi somevastaisesta asenteesta vertaisverkostossaan. Kysyn aina uteliaana miksi henkilöt ajattelevat niin kuin ajattelevat ja saan kummallisia vastauksia. Koetaan, että sosiaalinen media ja internetaikakausi on muoti-ilmiö. Jättämällä somemaailman pois omasta elämästä, se ei pääse vaikuttamaan omaan
elämään tai businekseen. Halutaan pysyä anonyymeinä. Pelätään tiedon väärinkäyttöä. Koetaan, että perinteisestä mediasta saa aivan riittävästi tietoa ja riittävän nopeasti. Muun muassa.

Tunnen surua joka kerta joutuessani todistamaan tämänkaltaista keskustelua. Mitä nuorempi keskustelukumppani, sen surullisemmaksi tulen. En näe, että kyseessä olisi minkäänlainen isku nykyteknologiaa vastaan, vaikka henkilöt niin itsellensä uskottelevatkin. Ei Matti eikä Maija pysty täältä pohjolan perukasta vastustamaan maailman muutosvoimia. Ei edes jarruttamaan. Vastarinta valuu hukkaan ja kääntyy kantajaansa vastaan. Näen tämänkaltaiset kehitystä vastustavat henkilöt omaan maailmankuvaansa juuttuneina pelkureina. Uppiniskaisina taantumuksellisina. Mutta ihan vihaksi pistää silloin, kun tällainen henkilö on yrityksessä päätöksentekijänä. Tiedätte varmasti ne firmat, joissa netin käyttö on kielletty. Ja ne joissa avainhenkilöt eivät ”tarvitse” älypuhelinta. Ja joissa kaikin keinon relevanttiin tietoon pääsyä rajataan kryptisillä periaatteilla, joita kukaan ei oikeasti ymmärrä. Ja ne firmat, jotka edelleenkin mainostavat kammottavilla aanelosilla ja ostavat palstatilaa paikallislehdistä.

En todellakaan ole varma siitä, kuinka kauan nykymuotoiset sosiaalisen median työkalut vielä porskuttavat, mutta uskallan väittää että paluuta entiseen ei enää ole. Kun twitterit, snapchatit, facebookit sun muut väistyvät sivuun, tilalle tulee taatusti jotain uutta, sofistikoituneempaa ja innostavampaa. Industry 4.0 vanhentuu ja tilalle tulee seuraavan sukupolven visiot. Kehitys kulkee eteenpäin, sovellukset muuntuvat ja muuntautuvat yhä uudelleen ja uudelleen. Kehityksessä on huomattavasti helpompi pysyä perässä, kun elää kehityksessä mukana, uteliaana ja pelottomana. Valmiina oppimaan ja löytämään uutta. Moni asia on jo muuttunut. Pysyvästi. Digitaalinen markkinointi on jo siirtymässä yritysmarkkinoinnista henkilömarkkinointiin. Tiedon keräämiseen, jakamiseen ja viestintään yleisestikin syntyy sovelluksia kuin sieniä sateella. Tieto leviää nopeammin ja vaivattomammin verkossa kuin perinteisissä medioissa. Verkostoituminen, niin ammatillinen kuin muihinkin intresseihin pohjautuva, on ollut jo pitkään netissä.

Samalla seuraan lapsiani ja heidän kavereitaan. Sosiaalinen media ja internetin mukanaan tuomat mahdollisuudet ovat heille arkea. He suhtautuvat teknologian hyödyntämiseen luonnollisesti, kiinnostuneesti ja uteliaasti, soveltaen. Harvassa on ne lapset jotka omasta tahdostaan jättäytyvät tekniikan kehityksestä sivuun.

Olit sitten kuinka fakkiutunut omaan ajatteluusi tahansa, niin älä evää lapsiltasi, työntekijöiltäsi tai muilta sidosryhmiltäsi oppimisen mahdollisuutta. Juuri nyt on oikea aika harjoitella, ottaa selvää, kiinnostua ja oppia. Käyttöönottokynnys on joka järjestelmässä todella matalalla. Edelleenkin voit itse päättää kuinka paljon aikaasi haluat mihinkin elämäsi osa-alueeseen käyttää. Ja mitä sitten, jos postauksesi ja sijaintisi tallettuu maailmalla jonkun serverin nurkkaan?!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti