perjantai 16. joulukuuta 2016

Onnistumisen iloa ja tekemisen paloa työelämään!


Slush oli monen kansainvälisen sijoittajan mielestä aivan mieletön tapahtuma ja huikea aikaansaannos. Se pyöri tuhansien suomalaisten ja kansainvälisten vapaaehtoisten voimin. Ulkomaalaiset sijoittavat ihmettelivät sitä luottamusta, mitä vapaaehtoisille annettiin ja yhtä lailla loistavaa fiilistä, joka tapahtumassa syntyi. Mikä parasta, Slush ei ole Suomen mittapuussa mitenkään ainutlaatuista vaan täältä löytyy vapaaehtoisvoimin toteutettuja tapahtumia niin suuremmassa kuin pienemmässäkin mittapuussa kasakaupalla.
Suomi on vapaaehtoistyön luvattu maa. Missään muualla maailmassa ei löydy yhtä monta yhdistystä tai muuta organisaatiota, joita pyörittävät vapaaehtoiset usein ilman palkkaa tai muutakaan korvausta. Me olemme kansa, joka on valmis työskentelemään vapaaehtoistoiminnassa selkä vereslihalla, yötä myöten ihan ilmaiseksi tai valmiina jopa maksamaan siitä. Olen monesti miettinyt, mikä on se huume, joka saa meidät luopumaan lähes kaikesta vapaa-ajasta, tekemään töitä niska limassa, nukahtamaan otsa hiessä ja raatamaan kuin mitkäkin hullut pyyteettä, palkatta ja tekemään vielä enemmän kuin meiltä odotetaan. Vapaaehtoistyö on kuin huume, johon jää koukkuun kerta toisensa jälkeen. Ennen kuin viime kesän Roihun ja Jukolan Viestin sekä syksyn Slushin hiillos on hiipunut, ne samat tyypit miettivät jo, että mitä seuraavaksi - minä mukaan lukien.
Olen monesti pohtinut, miksi ihmeessä sitä kaikkea samaa intohimoa ja tekemisen paloa ei saada syttymään läheskään kaikilla työpaikoilla? Kaiken sen pohdinnan jälkeen olen tullut lopputulokseen, että kyse on vapaaehtoisuudesta. Aina kun ihminen kokee saavansa olla sen sijaan että on pakko olla, voi syntyä samanlainen hurmos. Aina kun pakko pistää esiin nurkan takaa, sammuu sisäinen ilo ja tekemisen palo, oli sitten kyse vapaaehtoistyöstä tai palkkatyöstä. Tässä muutamia havaintoja ja oppeja, joita olen saanut partion parista. Viimeisin pestini vapaaehtoisena oli FinnJamboree Roihulla perheleirin johtajana.

Edestä johtaminen

Vapaaehtoisten johtamisessa on paljon samaa kuin työelämässäkin, mutta vapaaehtoisuus tuo luonnollisesti johtamiseen omanlaisensa vivahteen. Työpaikalla viimeisenä perälautana on työnantajan direktio oikeus, johon huonompikin esimies voi aina vedota. Jos jotakuta ei huvita, niin sitten määrätään. Mutta määrääpäs vapaaehtoisorganisaatiossa, niin saat huomata että vapaaehtoiset ovat kaikonneet alta aikayksikön. Vapaaehtoisorganisaatiossa on opittava johtamaan ihmisiä edestä. Koska kenenkään ei ole pakko olla johdettavana, on johtajan ainoa keino olla sellainen johtaja, jota halutaan seurata.


Yksilöiden huomioiminen

Roihulla tiimissäni oli ihmisiä pörssiyrityksen johtajasta sairaanhoitajaan, opettajasta insinööriin ja kaikkea siltä väliltä. Oli työelämässä olevia ja työttömiä, oli niitä joilla oli monta lasta ja niitä joilla ei ollut ainuttakaan. Oli niitä joilla oli kohtuullisesti vapaa-aikaa ja niitä joilla unikin oli jo kortilla. Ihmiset tulivat kovin erilaisista lähtökohdista. Ainoa asia mikä heitä yhdisti oli vapaaehtoisuus ja rakkaus partioon. Kun kyse on niinkin heterogeenisestä joukosta lähtökohdiltaan, johtajana ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kohdata yksilöt yksilöinä. On otettava väkisinkin huomioon kunkin rajoitukset ja mahdollisuudet. Ei ole keinoa kiristää tai pakottaa. On oltava sellainen johtaja, joka pyrkii huomioimaan jokaisen ihmisen yksilönä yksilöllisine mahdollisuuksineen.


Luottamus ja oikeus epäonnistua

Vapaaehtoistyö tehdään usein oman työn ohella. Kenelläkään vapaaehtoisten johtajalla ei ole lopulta aikaa ja mahdollisuuksia valvoa kaikkea mikä tapahtuu ja oikein hyvä niin. Ajan riittävyys pakottaa johtajan keskittymään siihen mikä on oleellisinta. On keskityttävä tukemaan niitä, jotka eniten tukea kaipaavat ja luottamaan siihen että loput hoitavat oman osuutensa parhaalla mahdollisella tavalla. Vapaaehtoistyössä myös ymmärretään paremmin, että rapatessa roiskuu ja aina ei ole mahdollista tehdä kaikkia asioita niin hyvin kuin ehkä itse haluaisi. Koska epäonnistuminen on hyväksyttävämpää, ihmiset uskaltavat myös astua suurempiin saappaisiin, mitä muuten uskaltaisivat tehdä. Luottamus ja onnistumisen ilo lisäävät motivaatiota ja uskallusta tarttua uusiin haasteisiin kerta toisensa jälkeen.

Yhdenvertaisuus

Vapaaehtoistyössä ymmärretään ehkä työelämää paremmin, että me kaikki olemme tasa-arvoisia. Johtajuus voi vaihtua projektista toiseen. Tänään minä voin olla sinun pestiesimiehesi ja vuoden päästä sinä minun. Näin ei pääse syntymään vastaavia arvohierarkioita kuin työpaikoilla. Kenestäkään ei pääse niin helpolla tulemaan turhan tärkeä, ettei voisi viedä huussiin vessapaperia tai tiskata omia astioitaan.

Mikään näistä asioista ei ole lopulta sellainen, ettei sitä voisi toteuttaa millä tahansa työpaikalla. Kaiken lähtökohtana on oltava tunne vapaaehtoisuudesta. Jokaiselle työntekijälle pitäisi saada tunne siitä, että tulen töihin siksi koska haluan tulla ja olen etuoikeutettu tulemaan! Minut huomioidaan yksilönä kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Saan uskaltaa ja yrittää. Minuun luotetaan jopa silloin kun en ole aina luottamuksen arvoinen.
Jokaisen esimiehen pitäisi muistaa ja muistuttaa itseään joka päivä, että johtaminen on palvelu- ja luottamustehtävä. Johtaja on todellinen johtaja vain silloin kun häntä joku haluaa vapaaehtoisesti seurata, oli sitten kyse vapaa-ajan luottamustehtävästä tai työelämästä.


Seuraa Twitterissä
Kirjoittaja @kalehto

Seuraa Facebookissa
Kara Kuumana

0 kommenttia:

Lähetä kommentti