Paras päätöksentekijä - Kara Kuumana - Johtamisen Jyväsiä

Havaintoja työelämästä ja yritysmaailmasta.

28 elokuuta, 2014

Paras päätöksentekijä


Usein kuulee valitusta siitä, kuinka yritysten päätöksenteko on hidasta. Aina joku hidastelee ja jumittaa päätöksiä. Joku muu. Muu. MUU. Katso peiliin. Löytyykö sieltä todellinen jarrumies?

Vuosia sitten olin tilanteessa, jossa halusin erään johtajan tekevän projektiini liittyvän päätöksen. Hän alkoi tuumata asiaa ja totesi, että haluaa viedä asian johtoryhmään päätettäväksi. Ei hemmetti! Tajusin ettei kyseinen henkilö tiennyt tarpeeksi kyetäkseen tekemään päätöstä. Tajusin lähes yhtä nopeasti, että johtoryhmä ymmärtää asiasta vielä vähemmän. Kokonaisuus olisi aivan liian iso juttu avattavaksi johtoryhmälle kahdella sivulla. Aivan kuin yrittäisi tehdä koripallolla hole-in-one. Unohda koko juttu, sanoin hepulle. Parempi tehdä päätös itse ja kantaa vastuu, jos huutia tulee.

Valta on otettava kun sen aika on. Miksi ihmeessä jänistämme, kun päätöksen voisi vallan hyvin tehdä ihan itse? En nyt tarkoita mitään valtuuksien ylittämistä vaan omaan työhömme liittyviä asioita. Ja toisinaan toki vähän harmaallekin alueelle meneviä juttuja. Me itse jos kuka tunnemme omat  vastuualueemme parhaiten ja olemme mitä parhaimpia tekemään niihin liittyvät päätökset.

Vastuun pakoilun seuraus on päätöksenteon hitaus. Vastuun siirtämisen taustalla on pelko sekä päätöksen epäonnistumisesta että epäonnistumisen seurauksista. Saatamme itse hidastaa ja jarruttaa päätöksentekoa viikoja tai jopa kuukausia, kun siirrämme päätöksentekovastuun erilaisille instansseille tai ryhmille. Pahimmillaan kyse on nirunarupäätöksistä, jotka syövät aikaa todellisilta tärkeiltä päätöksiltä.

Johtajan tehtävänä on luoda yrityskulttuuri, jossa ihmisillä on rohkeutta ja valtuudet tehdä valtaosa päätöksistä itse. Johtajan tulee luottaa siihen että alaiset ovat luottamuksen arvoisia, vaikka se välillä hirvittäisikin. Epäonnistumiset on opittava hyväksymään ja niistä opittava.

Seuraavaksi kun alat epäröimään voitko tehdä päätöksen, katso peiliin ja löydä vastaus. Olen aika vakuuttunut että paras päätöksentekijä olet juurikin sinä itse.