Kloonattu organisaatio - Kara Kuumana - Johtamisen Jyväsiä

Havaintoja työelämästä ja yritysmaailmasta.

30 lokakuuta, 2014

Kloonattu organisaatio

Eräs kolleegani pohdiskeli omia vahvuuksiaan, heikkouksiaan ja johtamistaan. Hän tuskaili sitä, että ei ole riittävän järjestelmällinen. Aloin miettiä mitenkä häntä voisin neuvoa tai auttaa.

Eräs entinen pomoni oli hyvä ideoimaan, neuvottelemaan ja miettimään asioita uudesta näkökulmasta, mutta asiat jäi toisinaan joko puolitiehen tai toteutusta vaille. Minä toisinaan tuskailin ja purnasin sitä, että miksi juuri minä joudun aina siivoamaan jäljet ja saattamaan asiat loppuun. Esimieheni vastaus purnauksiin oli hyvinkin selkeä. Hän palkkasi juuri minut, koska uskoi että minä olen tarpeeksi järjestelmällinen saattamaan kaikki villit ideat loppuun asti. Niinpä, mitä siihen voi enää sanoa tai purnata. Hän valitsi työntekijän joka täydensi
hänen vajaavuuksiaan ja minä sain mielenkiintoisen työpaikan. Samalla opin itse ajattelemaan yhä luovemmin ja katsomaan asioita uusista näkökulmista.

Tanja, toinen blogin kirjoittajista, oli palkkaamassa aikanaan uutta työntekijää. Hänelläkin oli selkeä ajatus siitä, minkälaisen henkilön hän haluaa organisaatioonsa. Tanja tunsi omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Hän koki olevansa hyvä laatupäällikkö. Mutta ympäristö-, terveys- ja turvallisuusasiat eivät olleet hänen niin suuria vahvuuksiaan. Hän siis palkkasi henkilön, joka täydensi hänen omaa osaamistansa. Heistä tuli aivan loistavia tuloksia tekevä tiimi.

Tässähän vastaus itse asiassa olikin valmiina omaa johtamistaan pohtivalle kolleegalle. Palkkaa itsellesi hyvä sihteeri. Heitä arvostetaan nykypäivänä aivan liian vähän. Jos et voi syystä tai toisesta palkata uutta henkilöä  organisaatioosi, niin mieti voitko järjestellä asioita uudelleen, siten että joltakin vapautuu aikaa järjestelmällisyyden tukemiseen.

Melko monessa organisaatiossa on klooniongelma, varsinkin mitä ylemmäs organisaation huippua kavutaan. Vaikka kuinka on tutkittu ja todettu, että organisaation monipuolisuus johtaa parempaan tulokseen, niin silti valitettavan usein johtajat valitsevat omia kloonejaan johtoryhmänsä jäseniksi. Ja vastaavasti he valitsevat nuorempia klooneja seuraajiksensa tai omaan organisaatioonsa. Kloonatussa organisaatiossa kukaan ei haasta nykyistä tapaa toimia, eikä uusia ajatuksia synny. Yritys jää junnaamaan paikalleen. Ja viimeistään seuraavan laman saapuessa, paikoilleen jumahtanut yritys kuolee pois.