Luin Helsingin Sanomien vanhoja kolumneja ja Elina Tanskasen (@hsfi - @ElinaTanskanen) teksti täydellisyyden tavoittelusta sai ajatukset liikkeelle. Elina kirjoittaa uskovansa todellisen elämän alkavan vasta sitten, kun ihminen uskaltaa tulla nähdyksi omana itsenään. Jostain syystä aihe kolahti ja jatkoin googlailua. Perfektionismistä löytyi juttu jos toinenkin. Mitäs sanotte siitä, että Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan miehistä liki puolet ja naisista kolmasosa kertoo asettavansa itsellensä liiallisia vaatimuksia? (@talouselämä - @tiinatorppa)
Täydellisyyden tavoittelu on usein nuorten, vasta työelämään saapuneiden työntekijöiden vaiva. Näyttöä on saatava äkkiä ja toisaalta omien aikaansaannosten laskeminen yleiseen jakeluun pelottaa. Kehityspalautetta halutaan ja pelätään samanaikaisesti. Pelko aikaansaa sen, että oman työn hieromiselle ja viimeistelylle ei tahdo tulla loppua lainkaan. Yrityskulttuurilla on asiaan merkittävä
vaikutus. Lähiesimies on paljon vartijana; kääntyykö töiden viimeistely itseään vastaan, jopa sairaalloiseksi hieromiseksi vai löytyykö siihen sopiva balanssi. Täydellisyydentavoittelu voi kummuta myös tunnollisuudesta, kuten blogissaan asiasta kirjoittava Jyri Paavilainen (@JPaavilainen) on oivallisesti havainnut. Tunnollisuus yhdistettynä vaativaan elämänvaiheeseen johti työuupumukseen. Tarina kannattaa lukea! Esimies, jolla ei ole kannustavaa kehitysotetta voi olla melkoinen draiveri perfektionismin synnylle. Esimies, joka kannustaa kehittymiseen ja sallii epäonnistumiset voi olla melkoinen urakehityksen lähtöalusta.
Perfektionismi lienee osittain synnynnäinen ominaisuus ja osittain ympäristön muokkaama piirre. Usein pienissä lapsissa näkee vahvasti perfektionistisia piirteitä, jotka karisevat matkan varrella, vauhdin ja kokemuksen lisääntyessä. Kaikessa täydellisyyteen pyrkiviä kypsässä iässä olevia aikuisiakin näkee aika-ajoin. Työkaverina tuollainen on äärettömän raskas, erityisesti silloin kun perfektionistinen henkilö ei näe asiaa omana luonteenpiirteenään vaan vaatii muiltakin samankaltaista toimintamallia. Tyypillisesti perfektionisti kuvittelee tekevänsä itse kaiken paremmin kuin muut ja siten halveksii muiden aikaansaannoksia. Elämä/työelämä muuttuu raskaaksi, kun kaikkea suoriutumista ajaa pakonomainen voima onnistua täydellisesti. Kehittäminenkin hidastuu merkittävästi, kun koko pelikenttä täytyy rakentaa kerralla kuntoon ennen pelinavausta. Organisaatio harvoin pysyy mukana muutoksessa, jos sen elementit eivät tule esiin vähitellen vaan koko uusi valmis maailma turskautetaan eteen kertaheitolla. Pysyvä muutos on usein hidas kasvuprosessi. Koska perfektionisti kuvittelee olevansa ainoa, joka saa hyviä tuloksia aikaiseksi, hän haluaa tehdä asiat itse, mikä johtaa tiimityökyvyn puutteeseen. Perfektionistin urapolku tyssää jossain vaiheessa aikaansaamattomuuteen, delegointikyvyn puutteeseen sekä itseriittoiseen persoonaan. Ellei sitä ennen ole työuupumus korjannut työuralta sivuun.
Tunnistan itsestäni perfektionistisia piirteitä. Olen joskus jopa kehuskellut olevani perfektionisti. En kehu enää. Perfektionismissä ei ole mitään hienoa eikä kadehdittavaa. Täydellisyyden tavoitteluni on vähentynyt merkittävästi iän myötä, osaamisen ja kiireen kasvettua sekä yhä vaativammaksi käyneiden työtehtävien myötä. Jossain vaiheessa oli pakko pohtia asioiden priorisointia ja lisäpinnistyksten hyötyaspektia. Harvoin viimeiset esitysmateriaalin tiristykset tai suunnitteluun käytetyt tunnit enää lisäävät asialle arvoa. Täydellisyyden sijaan pidän tärkeänä sitä, että asiat liikkuvat jatkuvasti oikeaan suuntaan. Täydellistä tästä ei tule koskaan, kun saadaan jotain tehtyä, uusi kehityskohde nostaa jo päätään. Silti, liian usein huomaan miettiväni niin omassa kuin muidenkin tekemisessä, että asiat olisi voinut tehdä paremminkin..
Varo täydellisyyttä! Jos joskus koet olevasi täydellinen, pelisi on menetetty. Kehityksesi on pysähtynyt. Muut pyyhkäisevät seuraavassa mutkassa ohitse. Jäät yksin.
Taustatarinat
Elina Tanskanen – Epäonnistumisen pelko ajaa täydellisyyden tavoitteluun
Talouselämä – Tiina Torppa - Perfektionisti vaikuttaa ikävältä työtoverilta
Jyri Paavilainen - Perfektionisti häpeää ja uupuu työssään
Täydellisyyden tavoittelu on usein nuorten, vasta työelämään saapuneiden työntekijöiden vaiva. Näyttöä on saatava äkkiä ja toisaalta omien aikaansaannosten laskeminen yleiseen jakeluun pelottaa. Kehityspalautetta halutaan ja pelätään samanaikaisesti. Pelko aikaansaa sen, että oman työn hieromiselle ja viimeistelylle ei tahdo tulla loppua lainkaan. Yrityskulttuurilla on asiaan merkittävä
vaikutus. Lähiesimies on paljon vartijana; kääntyykö töiden viimeistely itseään vastaan, jopa sairaalloiseksi hieromiseksi vai löytyykö siihen sopiva balanssi. Täydellisyydentavoittelu voi kummuta myös tunnollisuudesta, kuten blogissaan asiasta kirjoittava Jyri Paavilainen (@JPaavilainen) on oivallisesti havainnut. Tunnollisuus yhdistettynä vaativaan elämänvaiheeseen johti työuupumukseen. Tarina kannattaa lukea! Esimies, jolla ei ole kannustavaa kehitysotetta voi olla melkoinen draiveri perfektionismin synnylle. Esimies, joka kannustaa kehittymiseen ja sallii epäonnistumiset voi olla melkoinen urakehityksen lähtöalusta.
Perfektionismi lienee osittain synnynnäinen ominaisuus ja osittain ympäristön muokkaama piirre. Usein pienissä lapsissa näkee vahvasti perfektionistisia piirteitä, jotka karisevat matkan varrella, vauhdin ja kokemuksen lisääntyessä. Kaikessa täydellisyyteen pyrkiviä kypsässä iässä olevia aikuisiakin näkee aika-ajoin. Työkaverina tuollainen on äärettömän raskas, erityisesti silloin kun perfektionistinen henkilö ei näe asiaa omana luonteenpiirteenään vaan vaatii muiltakin samankaltaista toimintamallia. Tyypillisesti perfektionisti kuvittelee tekevänsä itse kaiken paremmin kuin muut ja siten halveksii muiden aikaansaannoksia. Elämä/työelämä muuttuu raskaaksi, kun kaikkea suoriutumista ajaa pakonomainen voima onnistua täydellisesti. Kehittäminenkin hidastuu merkittävästi, kun koko pelikenttä täytyy rakentaa kerralla kuntoon ennen pelinavausta. Organisaatio harvoin pysyy mukana muutoksessa, jos sen elementit eivät tule esiin vähitellen vaan koko uusi valmis maailma turskautetaan eteen kertaheitolla. Pysyvä muutos on usein hidas kasvuprosessi. Koska perfektionisti kuvittelee olevansa ainoa, joka saa hyviä tuloksia aikaiseksi, hän haluaa tehdä asiat itse, mikä johtaa tiimityökyvyn puutteeseen. Perfektionistin urapolku tyssää jossain vaiheessa aikaansaamattomuuteen, delegointikyvyn puutteeseen sekä itseriittoiseen persoonaan. Ellei sitä ennen ole työuupumus korjannut työuralta sivuun.
Tunnistan itsestäni perfektionistisia piirteitä. Olen joskus jopa kehuskellut olevani perfektionisti. En kehu enää. Perfektionismissä ei ole mitään hienoa eikä kadehdittavaa. Täydellisyyden tavoitteluni on vähentynyt merkittävästi iän myötä, osaamisen ja kiireen kasvettua sekä yhä vaativammaksi käyneiden työtehtävien myötä. Jossain vaiheessa oli pakko pohtia asioiden priorisointia ja lisäpinnistyksten hyötyaspektia. Harvoin viimeiset esitysmateriaalin tiristykset tai suunnitteluun käytetyt tunnit enää lisäävät asialle arvoa. Täydellisyyden sijaan pidän tärkeänä sitä, että asiat liikkuvat jatkuvasti oikeaan suuntaan. Täydellistä tästä ei tule koskaan, kun saadaan jotain tehtyä, uusi kehityskohde nostaa jo päätään. Silti, liian usein huomaan miettiväni niin omassa kuin muidenkin tekemisessä, että asiat olisi voinut tehdä paremminkin..
Varo täydellisyyttä! Jos joskus koet olevasi täydellinen, pelisi on menetetty. Kehityksesi on pysähtynyt. Muut pyyhkäisevät seuraavassa mutkassa ohitse. Jäät yksin.
Taustatarinat
Elina Tanskanen – Epäonnistumisen pelko ajaa täydellisyyden tavoitteluun
Talouselämä – Tiina Torppa - Perfektionisti vaikuttaa ikävältä työtoverilta
Jyri Paavilainen - Perfektionisti häpeää ja uupuu työssään