07 tammikuuta, 2015

Äidiltä äideille

Seitsemisen vuotta sitten olin yhden noin neljävuotiaan lapsen työssäkäyvä äiti. Työtehtäväni olivat melko vaativia ja sisälsivät paljon matkustelua. Olin juuri vähän aikaa sitten saanut loppuun vuoden mittaisen työkomennuksen tuntien ajomatkan päässä kotoa, jonka vuoksi olin poissa kotoa liki joka viikko kolmesta neljään yötä. Olimme mieheni kanssa varsin sinut tilanteen kanssa ja nautin kovasti työstäni.

Eräänä arki-iltana vein esikoiseni harrastukseen ja päätin jäädä aulaan tekemään (mitäpä muuta kuin) töitä. Istuin läppäri sylissä ja näpytin minkä ennätin. En ollut aulassa yksin. 
Siellä oli kaksi muutakin äitiä odottamassa jälkikasvuaan harrastuksista. Selvästi tuttuja toisilleen. He juttelivat kovaäänisesti ja sivusilmällä vilkuilivat meikäläisen touhuja. Eivät selvästi arvostaneet äitiä, joka illan tunteinakaan ei osannut laskea työstään irti. Keskittymiseni on toisinaan melko syvää
enkä aluksi kiinnitänyt mitään huomiota rouvien jutusteluun. Jossain kohdassa keskittymiseni kuitenkin herpaantui ja jäin kuuntelemaan. Sisältö tiivistettynä oli jotakuinkin seuraavanlainen: Rouvat eivät ymmärtäneet äitejä, jotka menivät kokopäivätöihin lasten ollessa pieniä.

Olen aina yrittänyt olla äiti, joka ymmärtää niin työssäkäyviä kuin niitä jotka päättävät jäädä kotiin lastensa kanssa. En koskaan ole ääneen arvostellut kumpaakaan ratkaisua. Enkä muutenkaan jaksa uskoa, että kumpikaan itsessään on lapselle hyödyksi tai haitaksi. Rouvat osoittautuivat molemmat freelancetoimittajiksi, jotka toki tekivät jossain mittakaavassa töitä, mutta työt eivät olleet säännöllisiä. Työn luonteesta johtuen työtä pystyi tekemään aamulla, illalla, keskiyöllä tai sunnuntaina. Kieltämättä ideaalista. Rouvilta kuitenkin unohtui keskustelun tuoksinassa, että on liuta ammatteja ja työtehtäviä, joissa tuollaista arjen luksusta ei ole tarjolla. On liuta ammatteja, joissa on vain kokopäivävaihtoehto. On kasapäin ihmisiä, jotka eivät tule osapäivätyöllä toimeen. Pulssini kohosi ja loukkaannuin verisesti. Istua nökötin kuitenkin tuppisuuna enkä lähtenyt provosoimaan keskustelua.

Olen palannut töihin molempien lasteni oltua alle puolentoistavuoden ikäisiä. Lapseni ovat kasvaneet päiväkotilapsiksi ja molemmat muistavat päiväkotiaikaa todella hyvällä. Itsekin olen todella tyytyväinen ratkaisuihini sekä lasteni saamaan hoitoon. Tottakai aina aika ajoin mietin, mikä olisi toisin, jos olisin valinnut toisin. Olen kuitenkin varma siitä, että juuri meidän ratkaisu on sopinut meidän perheelle parhaiten. Uskon, että juuri teidän tekemät ratkaisut ovat oikeita juuri teidän perheille. Ei lähdetä rökittämän toisiamme, vaan tuetaan tekemissämme ratkaisuissa.



P.S. Olen myöhemmin tutustunut toiseen noista aulan äidistä ja kysynyt muistaako hän tämän kohtaamisen. Ei muista, mutta elämänkokemus on hänelläkin avartunut melkoisesti. Ja itse olen oppinut ettei osa-aikatyötkään aina auvoa tuo. Uskon, että olemme hänen kanssaan yhtä mieltä siitä, että samaan lopputulokseen voi päästä monenlaisia polkuja pitkin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti