Enää ei pelota!

Törmäsin aivan yllättäen AC/DC:n konsertissa entiseen kollegaani ja mieleen palautui työmuistoja liki kymmenen vuoden takaa. Kyseinen henkilö on yksi niistä kollegoistani, jonka kanssa olen joutunut taistelemaan tosissani raivatakseni itselleni ja ajatuksilleni tilaa. Arkkityyppi sellaisesta kasarijohtajasta, jonka johtamisen työkalupakissa on hallitsevana työkaluna ollut se järein kaikista: pelolla johtaminen. Siinä toisella silmällä konserttia ja toisella silmällä herraa katsellessani en voinut enää ymmärtää, mikä miehessä on aikoinaan pelottanut. Vapaa-ajan vermeissä kaveri näytti kovin leppoisalta ja ystävälliseltä. Pieneltä. Silti vuosia sitten samassa tilassa oleminen sai itseni kutistumaan pieneksi
ja osaamattomaksi, kunnes lopulta voitin itseni ja löysimme kunnioituksen ja inhotuksen sekaisen etäisyyden toisiimme.

Pelko lienee kovin yksilöllinen tunne samoin kuin pelon aiheuttajat. Pelko on sikäli kummallinen juttu, että useimmiten se vie ajatuksista kaiken sen tilan, jonka sille antaa. Se kasvaa, suurenee ja elää ajatuksissa, joita itse omalla ajattelullaan ruokkii. Pelko voi esiintyä fyysisinä oireina kuten sydämen tykytyksenä, lamautumisena, hikoamisena.  Tai se voi esiintyä hallitsevana ajatuksena, joka ei näkyvästi vaikuta toimintakykyyn. Työpaikalla pelkoa voi aiheuttaa monenlaiset asiat, ihmiset tai tilanteet. Toista pelottaa se, ettei selviä tehtävästään ja toinen pelkää työn loppumista. Itselläni suurimmat pelkotilat ovat tulleet työuran alkuaikoina autoritääristen ihmisten kohtaamisesta ja heidän kanssa toimimisesta. Uran alkuaikoina keinovalikoima on usein rajallinen, joka onneksi korjautuu kun työvuosia ja siten kokemuksia erilaisista tilanteista tulee lisää.

Pelkoa voi helpottaa monella tavalla. Mielikuvaharjoittelu on yksi parhaista pelon voittajista. Sen sijaan, että lietsoo päässään epäonnistumista ja muita pelkoon liittyviä negatiivisia ajatuksia, pyrkii aktiivisesti kääntämään ajatuksensa positiivisiksi ja onnistumiseen kannustaviksi. Pelkonsa voi kohdata myös etukäteen mielikuvaharjoittelun voimalla. Mitä siitä seuraa jos mokaan? Mitä uhitteleva kollega voi minulle todellisuudessa tehdä? Oman ammatillisen identiteetin vahvistuminen on ollut itselläni avaintekijä autoritääristen ihmisten pelkooni. Enää vahvatkaan mielipiteet tai vahva mielipiteen ilmaisu eivät aikaansaa pelkoa, korkeintaan hieman sääliä esittäjäänsä kohtaan. Myös tilanteiden kohtaaminen on ollut suurena apuna. En ole koskaan ollut pakenijatyyppi vaan enemmänkin tartutaan-härkää-sarvista kaltainen toimija. Olen mielikuvaharjoittelun voimin painellut keskelle pelkoa aiheuttavia tilanteita ja siten saanut nurjerrettua melko monta kärpästä, jotka aluksi vaikuttivat härkäsiltä. Konsertissa näkemäni kollegaa koskevan pelon voittamisessa yksi edesauttava tekijä oli silloinen esimieheni, joka näki tilanteen ja kannusti itseäni kohtaamiseen ja vahvisti ammatillista identiteettiäni.

Pelon voittaminen vaatii sitä, että suostuu liikkumaan omalla epämukavuusalueellaan. Kun sitten on kerran pelkonsa voittanut, ei voi enää ymmärtää miksi alun perinkään pelkäsi.
"Oman pelkonsa tunnustanut on jo voittanut peloista ensimmäisen".