Väärin sammutettu

Poikani halusi tehdä ja sytyttää elämänsä ensimmäisen nuotion. Voi sitä riemua kun nuotio syttyi heti ensimmäisestä tikusta.  Sen jälkeen poikamme jakeli auliisti oppeja siitä kuinka nuotio kasataan, sytytetään ja saadaan roihuna palamaan. Kun hän kertoi tarinaa yhä uudestaan ja uudestaan, pystyi silmin näkemään kuinka rinta röyhistyi ja hymy leveni kerta kerran jälkeen. Jossakin välissä menin livauttamaan, että käytithän sinä sytytyspaloja. Ja heti sen jälkeen olisi tehnyt mieleni purra kieleni poikki. Pienen pojan tekemä ihan ensimmäinen nuotio - mitä mokomista sytytyspaloista. Poika oli kuitenkin itse pilkkonut puut, kasannut nuotion ja sytyttänyt sen. Moni aikuinen ei edes siihen olisi pystynyt. Ja äiti meni livauttamaan että väärin sytytetty. Harmitti niin vimmatusti.

Meidän suomalaisten pitäisi keskittyä itse tekemiseen, tekemisen tuloksiin ja voitonriemuun, kun sen aika on. Mitä sitten että yritys sai apua kokeneemmilta konkareilta. Mitä sitten että yritys sai Tekesiltä tukea. Mitä sitten että yrittäjä on aikaisemmin epäonnistunut yrittämisessään. Mitä siten, että heillä oli hyvä rahoituspohja. Miksi ihmeessä vielä tänäkin päivänä yritykset pitäisi perustaa suo, kuokka ja Jussi menetelmällä? Miksi ihmeessä kuulemme niin usein, että väärin sammutettu (tai sytytetty)? Suomalaiset on liian tiukasti opetettu huolehtimaan vain omista asioistaan ja selviytymään vain itsekseen. Nyt jos koskaan meidän pitää tukea toisia yrittämään, antaa toisten onnistua ja epäonnistua ja lopettaa ainaiset selitykset kuinka hyvään lopputulokseen pitäisi päästä.

Jostakin ihmeen syystä me suomalaiset luulemme, että toisille menestys tulee jotenkin helposti ja kultalusikalla ammentaen. Jos et ole kuullut tai lukenut Duudsonien tarinaa, voisit luulla että heillä on käynyt vain käsittämättömän hyvä mäihä. Heput pääsee maailman kartalle vain keksimällä hauskoja temppuja. Todellisuudessa tarinan takana on käsittämättömän paljon kovaa työtä, tuskaa ja epäonnistumisia, ennen menestystä. Enemmän työtä ja uhrauksia kuin moni meistä olisi valmiina tekemään. Kateutta riittää vaikka ei itse olisi uhrauksiin valmis. Annetaan toisten rauhassa onnistua. Ei se ole meiltä pois. Juhlitaan yhdessä kun on juhlimisen aika. Ollaan onnellisia toistenkin puolesta. Jos ei kyetä olemaan onnellisia toisten puolesta, niin pidetään vähintäänkin suu supussa.