19 helmikuuta, 2016

Johtajuutta on hengittää samaa ilmaa


Tapasin entisen kollegani, joka työskentelee pörssiyrityksessä vaativissa tehtävissä johtajatasolla. Hän pohti omaa tilannettaan ja harkitsi työpaikan vaihtamista. Hän toisti valitettavan tuttua tarinaa siitä, että oli kyllästynyt siivoamaan alituiseen tahtiin vaihtuvien esimiestensä sotkuja. Aina tuli uusi johtaja, joka innosti porukan mukaan luomalla mahtipontisen vision. Kun visio olisi pitänyt muuttaa strategiaksi ja operatiivisiksi toimenpiteiksi, uuden johtajan tuoma hohde alkoi hiipua. Johtaminen oli yhtä poukkoilua. Päätökset vaihtuivat tiuhaan tahtiin ilman perusteita. Tavoitteet olivat taivaissa ja kukaan ei lopulta tietänyt mitä haluttiin. Ihmiset alkoivat väsyä ja kyräillä toisiaan.


Kipinät sinkoilivat! Uusi johtajakin huomaa ilmapiirin kiristyneen. Hän toteaa itsekseen, että on aika laittaa verkot vesille. Siinä kohtaa kun tavoite olisi pitänyt muuttaa konkreettiseksi tekemiseksi, uusi johtaja keskittyy etsimään itselleen uusia haasteita. Ihmiset yrittävät epätoivoisesti toteuttaa annettua visiota, kukin omalla tavallaan. Lautta on tulessa ja ihmiset epätoivoisia! Lopulta uuden johtajan kalastus alkaa tuottaa saalista. Hän sopii uusista haasteista uudessa yrityksessä. Yritykselle ja työyhteisölle uskolliset alemman tason johtajat alkavat jälleen kerran sammuttaa liekkejä, siivoamaan savuavia raunioita ja jälkeen rakentamaan yritystä uudelleen - siihen asti kunnes taas tulee uusi vision luoja.

Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy myös julkisuudesta. Helsingin Sanomat kirjoitti jokin aika sitten VTT:n entisestä tutkimusjohtajasta Matej Orešičsta. Orešič oli valovoimainen puhuja ja hyvä hankkimaan rahoitusta. Samaan aikaan hän oli johtaja, joka vääristeli tutkimustuloksia ja johti tutkimusryhmäänsä pelolla. Johtajien halutaan olevan valovoimaisia esiintyjiä ja hyviä viestimään. Samalla unohdetaan, että hyvä esiintyjä ei ole välttämättä lainkaan hyvä ihmisten, eikä edes asioiden johtaja.

Ulla Vilkman kirjoitti erittäin hyvän bloggauksen esimiestyöstä ja sen ongelmista.  Suomessa hyvin usein palkitaan asiantuntijatyössä menestyneitä nostamalla heitä esimiesasemaan. Väittäisin myös, että johtajiksi helposti nostetaan myös niitä, jotka ovat hyviä esiintymään. Sekä asiantuntijataidot että esiintymistaidot ovat toki eduksi jokaiselle johtajalle, mutta lopulta tärkeämpi on motivaatio esimiestehtäviin nousemiseksi. Kuten Ulla kirjoittaa, pyrkimys esimiestehtäviin voi motivoida esimerkiksi raha, titteli tai valta. Tärkeintä on kuitenkin haluta johtaa ihmisiä menestymään.

Moni teistä lukijoista on ollut ehkäpä kuuntelemassa Matti Alahuhtaa edellisvuotisessa Nordic Business Forumissa. Monien pettymys oli esityksen jälkeen käsin kosketeltavaa. Matti ei ollut niin valovoimainen esiintyjä kuin samassa tapahtumassa esiintyneet Bruce Oreck tai Arnold Schwarzenegger. Lisäksi Alahuhdan englanti oli no… sellaista 50-luvulla syntyneiden englantia. Kaikesta harmaudesta huolimatta Matti Alahuhta on kyennyt luomaan joukkoinensa selkeän vision ja strategian. Hän on osoittanut olevansa hyvä sekä ihmisten että asioiden johtamisessa, luotsaamalla Konetta menestyksekkäästi vuosi toisensa jälkeen. Voiko johtajalta ihan oikeasti vaatia yhtään sen enempää?

Pelkällä hurmoksella ja visioinnilla ei juuri pitkälle pötkitä. Tarvitaan todellista ja aitoa johtajuutta, kykyä kohdata ihminen ihmisenä. Se ei tarkoita missään nimessä sormien välistä katsomista, saatikka lepsuilun hyväksymistä. Se tarkoittaa taistelua ja juhlimista yhdessä rinta rinnan. Se on äyskäröintiä myrskyävällä merellä, se on myötätuuleen purjehtimista aurinkoisena päivänä. Se on johtajuutta hengittää samaa ilmaa, tuli mitä tuli.

Täydellistä johtajaa tuskin löytyy. Olkaamme armollisia. Toivokaamme viisautta ja avarakatseisuutta valitsijoille. Hallitukset ovat lopulta tulevaisuuden vartijoita.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti