Lean on sitä, mitä sen haluat olevan! - Kara Kuumana - Johtamisen Jyväsiä

Havaintoja työelämästä ja yritysmaailmasta.

14 toukokuuta, 2016

Lean on sitä, mitä sen haluat olevan!

Päätän tämänkertaisen lean -juttusarjani ravistelemalla vielä kerran lähestymistäsi kehittämiseen, lean -implementointiin tai mihin tahansa kehittämismiin tai -trendiin. Juttusarjan aiemmissa bloggauksissa olen kannustanut miettimään oman yrityksen tai työyhteisön kehittämistarvetta ja kehityspolkua omista lähtökohdista. Esittelin myös muutaman käyttökelpoisen lean -pohjaisen kehittämistyökalun ja ajatusmallin, joiden avulla saa hyvän alun millä tahansa kehityspolulla. Tässä bloggauksessa palaan vielä kerran oman tarpeen tunnistamisen tärkeyteen ja kehittämisen polun, joskus hitaan ja tuskaisen, hyväksymiseen.


Useat eri kirjat ja kouluttajat kertovat Toyota Production System -tarinaa. Siis sitä kehitystarinaa, joka tepsi siinä ajassa, yrityskulttuurissa, kehityksen vaiheessa ja tarpeessa ja josta lopulta syntyi yksi teollisen kehityksen historian hienoimmista tai vähintäänkin tunnetuimmista kehitystarinoista. Olen itsekin lukenut lukuisia tuota tarinaa kuvaavia kirjoja, uudestaan ja uudestaan. Ja kuvitellut, että ratkaisu kehityshaasteisiin löytyy noudattamalla lukemieni kirjojen oppeja tai vähintäänkin tutkimalla ja tulkitsemalla rivien välejä. Omasta kokemuksestani voin nyt kertoa, että ratkaisu oman yrityksesi kehityshaasteisiin ei löydy toisen tarinaa kopioimalla. Onni ja oikea polku löytyvät korvien välistä, useiden ihmisten pitkällisen ajatustyön tuloksena, uusia toimintatapoja kehittämällä ja vanhoja soveltamalla. Valitsemalla oikeat menetelmät ja työkalut juuri siinä ajassa, paikassa, kulttuurissa ja kehityskaaren vaiheessa, jossa yrityksesi kyseisellä hetkellä on. Toisen tarinan kopioiminen suoraan ja sellaisenaan ei tuo haluttua lopputulosta, mutta harkitun soveltamisen avulla ja kehitykseen tarvittavaa aikaa kunnioittaen, pääseekin jo pitkälle. 

Useiden lean -koulutusten ja kirjojen ongelmana on se, että kuulijoille ja lukijoille tarjotaan valmiit ratkaisut ilman aikaperspektiiviä ja taustatietoa. Tällöin implementoinnista välittyy vain tiivistetty kuva; lopputulos ilman, että samanaikaisesti kerrottaisiin miksi tehtiin niinkuin tehtiin, mitä ajatuksia ja päätöksiä taustalla oli ja missä askeleissa kehitystä tehtiin ennenkuin päästiin vakiintuneeseen toimintamallin asti. Moni koulutusmuotti on syntynyt ratkaisuna yritysjohtajien kärsimättömyyteen. Halutaan kaikki sama kehitys tässä ja nyt. Valitettavasti kehityspolku kulkee harvoin niin suoraviivaisesti. 

Todellisuudessa Toyota:n tuotantojärjestelmää on kehitetty vuosikymmenien aikana.  Kehitystyö alkoi jo 1940 –luvulla ja jatkuu edelleen. Kehitysmatka on sisältänyt lukuisia yrityksiä, erehdyksiä, korjausliikkeitä, iteraatiokierroksia, keskusteluja ja perusteluja. Työkaluja on käyttöönotettu yksi kerrallaan ja niitä on käyttöönoton jälkeen kehitetty jatkuvan parantamisen nimissä pitkään. Ei se Toyotankaan kehitys tapahtunut yhdessä yössä! Olen ollut mukana niissä lean –herätysliikkeissä, joissa tämä kaikki vuosikymmenten aikainen kehitystyö yritetään kaataa ihmisille viikon mittaisilla kursseilla, ja sen jälkeen odotetaan, että kaikki on selvää. Lean -koulutetulta organisaatiolta vaaditaan nopeaa Toyotan mallien implementointia ja koko organisaation laajuisia kehitysprojekteja maksimaalisella tuotto-odotuksella, mielellään huomenna. Siinä menee nohevimmaltakin kaverilta puurot ja vellit sekaisin. Pahimmat virheet, jonka toiminnankehittäjäksi itseään tituleeraava ihminen tekee, on toisen yrityksen mallien aivoton kopiointi, organisaation ja ihmisten oppimiskäyrän sivuuttaminen ja kvanttiloikan kurottelu silloin, kun tekemisessä ja toimintaympäristössä ei tapahdu selkeää ulkoista muutosta. Lean ei ole oikotie onneen, taikatemppu eikä pakettiratkaisu. 

Siksi väitänkin, että lean on sitä, mitä sen haluat olevan!

Se voi sinulle filosofia. Ajatusmalli, johon sitoa toiminnan pelisäännöt, kehityshankkeet ja toimintojen tavoitemaailman. Se voi olla ajatusmalli, joka johtaa organisaatiosi standardointiin tai ajatusmalli, joka kannustaa organisaatiotasi joustavaan ajatteluun ja vastuunottoon. Se voi olla sinulle työkalupakki, jolla täydennät olemassa olevia ongelmanratkaisun keinoja, parannat viestintää, selkeytät ja nopeutat tekemisesi kulkua ja poistat turhia työvaiheita. Se voi olla sinulle organisaation oppimisen ja jatkuvan parantamisen malli, jonka avulla lisätäät organisaatiosi osaamista ja kyvykkyyttä. Tai se voi olla sinulle visuaalisen viestinnän keino, jonka avulla viestit laajasti ja visuaalisesti työnallaolevista asioista oleelliset työn edistymiseen vaikuttavat asiat. Muun muassa. Ja ajan kanssa, se voi olla sinulle kaikkea näitä, ja paljon muutakin. Se voi myös olla inflaation kokeva, katteettomien lupausten ja aikaavievien massakoulutusten tekosyy. Tai asiantuntijaorganisaation hengissäsäilymistä pönkittävä instituutio.

Mieti tarkkaan liikkeelle lähtiessäsi, mitä leaniltä haet. Kaikkea, kun et voi saada kerralla ja kaikki ei välttämättä auta sinua eteenpäin.

Seuraa myös Twitterissä

Blogi @karakuumana
Kirjoittaja @tanjamantere

Lue myös juttusarjan aikaisemmat bloggaukset leanistä
Lean ei ole jokapojan ratkaisu