Pysähdyttävää. Euroopan parhaassa työpaikassakin voi uupua. Petri Suhonen kirjoitti rohkeasti ja avoimesti omasta masennuksestaan ja työuupumuksestaan: Lankani olivat palaneet loppuun eikä unilaturini enää toiminut. Tekemättömien töiden lista vei energian päivisin ja käsittelemättömät asiat valvottivat öisin. Matka supersuorittamisesta saamattomuuteen sujahti huomaamatta.
Slushin huippumeininki ja hyvät fiilikset ovat vielä monen tuoreessa muistissa. Samanlaisia hyviä fiiliksiä voi moni kokea myös omalla työpaikallaan. Onnistumisen ilo ja tekemisen palo vie tylsimmänkin tyypin mennessään. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa, mutta niistäkin selvitään yksissä tuumin. Vaikeudet ja niistä voittaminen lujittaa tiimiä ja kasvattaa vauhtia entisestään. Elämä on samaan aikaan ihanan huumaavaa ja samalla kuluttavaa.
Esimiehen ja johtajan tehtävä on todella haastava. Ylämäessä pitäisi itse jaksaa pinnistää eteenpäin ja tuupata samalla muita. Toisaalta alamäessä pitäisi olla jarrumiehenä, jos vauhti kasvaa liian kovaksi. Mutta mistä tietää milloin vauhti on liian kova? Mistä tietää paljonko on toiselle liikaa ja toiselle liian vähän? Miten malttaa pysähtyä, kun samaan aikaan meininki on tosi hyvä?
Johtajan pitäisi olla kuin jäävuorien tähystäjä laivassa. Johtajan pitäisi aavistaa myös se, mikä on piilossa pinnan alla, oli sitten kyse liiketoiminnan tai ihmismielen karikoista. Helpommin sanottu kuin tehty. Myönnän itse olleeni esimiehenä yhtä lailla sokea. Harrastuksen parissa eräs projektitiimini jäsen oli omasta työstään lopen uupunut, samaan aikaan kun itse painelin kuin ravihevonen laput silmillä innolla eteenpäin. Kun hyvä meininki vie mennessään, niin kukaan ei halua olla ilonpilaaja sanomalla että on uupunut. Johtajan näkökulmasta taas kaikki näyttää hyvältä kun porukka on innoissaan. Juhlitaan voittoja ja kilistellään laseja! Nuollaan tappioiden jälkeen haavat yhdessä ja mennään taas. On matava fiilis kun kaikki ovat käärineet hihat, menevät nelivetoa ylös ja laskettelevat vauhdilla mäkiä alas.
Tilanteen haastavuudesta huolimatta, on esimiehen tärkeänä tehtävänä on muistaa pysähtyä. On painettava jarrua, jos mopo meinaa karata käsistä. On tartuttava sarviin, kun mopo meinaa keulia. On pysähdyttävä lepäämään, kun kuskia väsyttää. Sanotaan että ihminen tarvitsee aikaa ajatella, kyetäkseen luomaan uusia ideoita. Yhtä lailla johtaja tarvitsee pysähtymistä. Johtajalla on oltava aikaa astia sitä, mikä ei ole silmin nähtävissä tai korvin kuultavissa. On nähtävä ne edessä olevat karikot ennen törmäämistä. On tärkeä ymmärtää jarruttaa, ennen kuin kukaan ajaa päin seinää. Ja jos ihminen ei itse ymmärrä jarruttaa, niin viimeistään esimiehen tehtävänä vetää käsijarrusta. Helpommin sanottu kuin tehty. Silti kuten aina ja kaikessa, tärkeintä on edes yrittää.
Seuraa Twitterissä
Blogi @karakuumana
Kirjoittaja @kalehto
Seuraa Facebookissa
Kara Kuumana
Kara Kuumana
