Kurkoita tähtiin - yhdessä! - Kara Kuumana - Johtamisen Jyväsiä

Havaintoja työelämästä ja yritysmaailmasta.

16 syyskuuta, 2017

Kurkoita tähtiin - yhdessä!


Johtajatulet oli huikea tapahtuma, mutta myös projektina se oli minulle ainutlaatuinen. Vaikka olen ollut organisoimassa monia suuria tapahtumia aikaisemminkin, niin tässä tapahtumassa oli jotakin hyvin ainutlaatuista. Vaikka jokaisessa suurtapahtumassa tulee aina uusia ja yllättäviä johtamisen haasteita, en kokenut oppivani tällä kertaa mitään merkittävää uutta projektijohtamisen näkökulmasta. Sen sijaan puskin itseäni tietoisesti uusille epämukavuusalueille. Tein matkan itseeni ja omaan johtajuuteeni. Tässä tärkeimmät oppini projektin aikana.


1) Aseta rima niin korkealle että hirvittää


Silloin kun päätin lähteä Johtajatulet projektiin, päätin samalla, että rimaa on hilattava niin ylös että itseäkin hirvittää. Se olisi minun keinoni luoda pestistä uudella tavalla haastava. Halusin että Johtajatulet seminaariohjelma olisi jotakin Slushin, Suomi Areenan ja Nordic Business Forumin kaltaista, mutta ihan omalla twistillään. Halusin että se olisi THE tapahtuma, josta kaikki puhuvat niin partiossa kuin partion ulkopuolella. Halusin, että se olisi tapahtuma, mihin kaikkien on PAKKO päästä myös ensi kerralla. Se luonnollisesti edellyttäisi sitä, että puhujien ja kouluttajien olisi oltava huippuluokkaa. Nyt voi ylpeänä ja rinta rottongilla todeta, että seminaaritiimimme teki aivan loistavaa työtä asiassa! Rima nostettiin yhdessä ylös ja ylhäällä se pysyi aivan seminaariohjelman loppuun asti!

2) Tunnista omat verkostosi

Olen jotenkin aikaisemin ajatellut, että minulla ei ole mitkään erityisen hyvät työelämäverkostot. Mitä vielä! En vain aikaisemmin ymmärtänyt, että muun muassa partiossa luomani verkosto on samalla mitä mainioin business verkosto. Jokaisella meillä on verkostoja, joita emme ehkä tunnista: Omista tai lasten harrastuksista tutut aikuiset, lasten kaverien vanhemmat, vanhempainyhdistykset ja ompeluseurat, naapurit ja kummin kaimat. Selvitä missä Villen äiti on töissä tai mitä Pirkko tekee työkseen. Ällistyin, kun tajusin kuinka laaja verkostoni lopultakin on. Niin saattaa sinullekin käydä, kun oikein pohdit asiaa! Johtajatulet myös kasvatti omaa verkostoani hurjasti. Jos siis haluat verkostoja, aloita harrastaminen!

3) Rohkaistu pyytämään apua

Myönnän, että olen surkea ihminen pyytämään toisilta apua. Sen suhteen olen todellinen pelkuri! Tämä oli yksi tärkeä syy, miksi halusin lähteä projektiin. Halusin saada rohkeutta siihen, että uskallan pyytää apua keneltä tahansa. Mitä sitten jos Doodsonit, Matti Alahuhta tai Sauli Niinistö sanoivat, että ei sovi? Kukaan ei kuollut ei-vastaukseen. Johtajatulet ei jäänyt kenenkään ei-vastauksen takia pitämättä. Ja kyllä - meidän tiimillekin turpaan tuli ja monta kertaa. Välillä lamaannus oli iskeä koko tiimiin, mutta aina sieltä vaan noustiin toinen tosia tsemppaamalla! Ole siis rohkea, pyydä apua ja hyödynnä verkostojasi!

4) Luota toisiin, kunnioita toisia

Tämä neljäs kohta ei ole itse asiassa mikään uusi oivallus, vaan muistutus siitä sekä itselle että muille, että luottamus ja kunnioitus ovat kaikkien organisaatioiden kivijalka. Oli organisaatio minkälainen tahansa, on sen kaikilla jäsenillä oma tärkeä paikkansa ja tehtävänsä kokonaisuuden onnistumisessa. Toisten kunnioitus luo luottamusta. Luottamus luo luottamusta. Positiivisuuden kierre on valmis.

Niin huikeaa seminaariohjelmaa ei voi rakentaa yksin, vaan siihen tarvittiin ihan joka ikistä seminaaritiimin jäsentä ja huimat 120 kouluttajaa ja puhujaa. Niin huikeaa tapahtumaa ei voi rakentaa yksin, vaan siihen tarvittiin ihan joka ikistä 2000 osallistujaa, pienestä palvelutehtävän tekijästä koko tapahtuman johtoon.

Johtajatulet oli ainutlaatuinen seminaari keskellä Suomen kaunista luontoa. Se oli #Suomi100 hanke kohti parempaa Suomea ja #ParempaaJohtamista. Se oli yhdessä tekemistä, avarakatseisia oivalluksia ja #KovaaOsaamista. Se oli luontoäidin armoilla olemista, kaatosadetta ja auringonpaistetta. Se oli märkiä saappaita ja nauravia kasvoja. Ihmeitä voit tapahtua, kunhan vain uskallat olla rohkea ja kurkottaa tähtiin - yhdessä!



Lue myös aiempi bloggaukseni Johtajatulista: Paremman johtajuuden liekki on sytytetty! Bloggauksen lopussa on linkit kaikkiin löytämiini Johtajatulet videoihin, podcasteihin ja bloggauksiin.


Seuraa Twitterissä
@kalehto
@karakuumana

Tykkää Facebookissa
https://www.facebook.com/karakuumana