Arroganttius ei kuulu elämään - Kara Kuumana - Johtamisen Jyväsiä

Havaintoja työelämästä ja yritysmaailmasta.

06 maaliskuuta, 2015

Arroganttius ei kuulu elämään


Minulta on  kysytty miksi Twitter -kuvauksessani lukee, että vihaan organisaatiohierarkioita. Asiaa on haastavaa selittää 160 merkissä. Se vaati pidemmän vastauksen, ehkä myös itseltäkin pohdintaa mitä oikeastaan halusin sanoa. Seuraava Rajaheiton (@rajaheitto) twiittaus Saku Koivun näkemyksestä selkeytti ja tiivisti myös omia ajatuksiani: "Ylimielisyys elämässä raivostuttaa. Jos arroganssi näkyy kentällä, en voi sietää sitä." "Se ei kuulu tähän lajiin?" "Se ei kuulu elämään." Ajattelen itseasiassa aivan samalla tavalla. Ylimielisyys elämässä raivostuttaa. Jos arroganssi näkyy työyhteisössä, en voi sietää sitä. Se ei kuulu kentälle, työelämään tai yleensäkään elämään.

En oikeastaan vihaa organisaatioita itsessään, vaan sitä minkälaista käytöstä organisaatiohierarkiat toisinaan saavat ihmisessä aikaan. Oli sitten kyse työ- tai harrastusorganisaatiosta, on oltava tapa organisoida ihmisiä jollakin järkevällä ja loogisella tavalla. Siksi organisaatiot ovat usein mainio keino hoitaa asioita. Mutta...    Organisaatioissa tuppaa olemaan eri tasoisia hierarkioita. Ja hierarkia johtaa helposti kaikenlaiseen lokeroimiseen, pahimmillaan arroganssiin käytökseen. Saatan liioitella, kun kutsun ilmiötä aggoranssiksi käytökseksi, mutta tarkoitan joka tapauksessa erilaisia ja eri tasoisia käytöksen muutoksia, jotka viittaavat siihen että toinen ihminen on toista arvokkaampi. Ehkä juuri siksi @VincitOy päätti luopua ennakkoluulottomasti organisaatioista Mikko Kuitusen (@mikko_kuitunen) ja Johanna Pystysen (@JohannaPystynen) johdolla.

Olen aiemmin blogannut Hupparimiehen näkymättömyyspäivistä. Siinä kerrotaan kuinka ihmisiä kohdellaan eri tavalla riippuen vaikkapa pukeutumisesta, etnisestä taustasta, sukupuolesta tai organisaatioasemasta. Mitä kylvää, sitä niittää -bloggauksessani kirjoitin toisten kunnioittamisesta. Kun itse kunnioittaa toista, tulee itse kunnioitetuksi.  Molemmissa bloggauksissa kosketetaan sitä tosiasiaa, että toisinaan ylempänä organisaatiohierarkiassa oleva kohottaa itsensä toisen yläpuolelle. Eikä se aina ole välttämättä ihminen itse joka kohottaa itsensä jalustalle, vaan toiset tekevät sen hänelle. Ikään kuin organisaatiohierarkiassa ylempänä oleva olisi jotenkin parempi ihminen. 

Sen lisäksi että arroganssi käytös vie toisilta työntekijöiltä motivaatiota, se myös aiheuttaa melkoisen loven yrityksen tuloksen seurannaisvaikutusten kautta. Tuo lovi syntyy osin tiedostaen, osin tiedostamatta.  Nyt käsi sydämmelle: viedäänkö muutosideaa yhtä ponnekkaasti eteenpäin riippumatta siitä kuka idean on keksinyt? Kuunteletko projektin johtajan näkemyksiä samalla korvalla huolimatta siitä onko hän ylempänä, alempana tai samalla tasolla organisaatiohierarkiassa? Entä puhelimeen vastaaminen? Jos pomo tai alainen soittaa, ryntäätkö palaverista vastaamaan puhelimeen? Mitä palautetta arvostat enemmän esimiehen, kollegan vai alaisen? 

En itsekään pysty käsi sydämellä väittämään että kohtelen kaikkia ihmisiä tasapuolisesti ja yhtä suurella kunnioituksella. Mutta kun asian tiedostaa, voi ainakin yrittää. Ja kun yksi tekee parhaansa, niin toisetkin saattavat lähteä mukaan. Lopulta toisten kunnioitamisesta muodostuu olennainen osa yrityskulttuuria.  Toivottavasti sinäkin seisot tienhaarassa.