Johtaja, uskalla näyttää suuntaa! - Kara Kuumana - Johtamisen Jyväsiä

Havaintoja työelämästä ja yritysmaailmasta.

25 maaliskuuta, 2018

Johtaja, uskalla näyttää suuntaa!


Valitettavan usein törmätään siihen tosiasiaan, että johtaminen on poukkoilevaa. Jos johtaminen on poukkoilevaa, toimeenpaneminen ontuu. Käytännössä tehdään yhtä asiaa ja toista asiaa, ehkä kolmattakin asiaa, mutta lopulta ei saada mitään aikaan, kun jokainen tempoo omaan suuntaansa. Suunnan täyttämisessä on aina yksi iso haaste, eli onko suunta oikea. Kukaan johtaja ei luonnollisestikaan halua näyttää väärää suuntaa. Silloin helposti pelko väärästä suunnasta, jäädyttää johtamisen kokonaan, jolloin suuntaa ei uskalleta näyttää lainkaan.
 
Menin jokunen vuosi sitten uuteen tehtävään uudelle toimialalle. Silloin ensimmäinen haaste oli, että miten näytän omalle organisaatiolle suuntaa, kun minulla ei ollut alakohtaista osaamista. Muistutin itseäni siitä, että minut oli palkattu sitä varten, että uskallan näyttää uudenlaista suuntaa, alan ulkopuolelta tulevana. Koska tietysti tarvittiin myös alan tuntemusta, oli tärkeää keskittyä kuuntelemaan. Käytin paljon aikaa kuuntelemiseen ja kehitysideoiden keräämiseen, niin omassa tiimissäni kuin sen ulkopuolella. Oman kokemuksen ja haastattelujen perusteella, loin muutama perusperiaatetta, joilla suuntaa lähdettiin hakemaan.

Kun alustava suunta ja perusperiaatteet oli kertaalleen määritelty, oli vielä tehtävä kierros ja kuunneltava, miltä se uusi suunta tai uudet periaatteet näyttävät muiden silmin. Eihän se aina hyvältä näyttänyt. Silloin piti miettiä, että haluanko pitää pääni vai olisiko toisten sanomisissa kuitenkin joku tärkeä pointti. Siinä kohtaa piti nöyrtyä sanoa, että ok, en osannutkaan ottaa kaikkea huomioon. Suuntaa piti viilata annetun palautteen perusteella. Toisinaan piti yhtä lailla olla rohkea ja sanoa, että ymmärrän sinun pointtisi, mutta silti haluan pitää alkuperäisestä suunnitelmasta kiinni ja sillä me menemme eteenpäin. Suunnan näyttäminen on siten nöyryyttä kuunnella, rohkeutta asettaa oma näkemys arvioitavaksi sekä uskallusta korjata ja puolustaa valittua suuntaa.

Koska johtaja tai esimies ei voi mitenkään tietää ja osata kaikkea, ovat kuunteleminen ja uskallus asettua kyseenalaistettavaksi, erittäin tärkeitä tulevaisuuden taitoja. Ei se ole rohkeutta tai edes johtajuutta, että jääräpäisesti pitäytyy omassa mielipiteessään, tuli mitä tuli. Kukaan ei sitoudu sellaiseen visioon, mihin he eivät oikeasti usko edes villeissä unelmissaan. Siitäkin huolimatta, että nykyinen työelämä on äärettömän nopeatempoista ja arvaamatonta, on meidän uskallettava ja pystyttävä kertomaan tulevaisuuden suunta ja pelisäännöt. Kun suunta on näytetty ja pelisäännöt sovittu, jokainen työntekijä yksin tai tiimissä, voi tehdä päätöksiä, vaikka esimies ei olisikaan paikalla. Asetetun tavoitteen ja vision myötä, päätöksenteko on ketterämpää ja siirtyy niille, jotka ovat lähellä asiakasta tai esimerkiksi oman asiansa substanssiosaajia.

Olen eräässä aikaisemmassa bloggauksessa kirjoittanut siitä, että miksi työelämässä tarvitaan pelisääntöjä. Kun työpaikalla ei ole pelisääntöjä, niin se on sama kuin liikenteessä ei olisi sääntöjä. Homma olisi kuin villilänsi, liikenne etenisi matelemalla, ne ehkäpä voittaisivat pelin, joilla olisi isoin auto tai kovimmat kyynärpäät. Kun pelisäännöt ovat olemassa, matka sujuu ketterämmin ilman suurempia törmäyksiä.

Mitä liikenne sitten liittyy visioon? Otetaanpa esimerkki, että meillä on kaksi tiimiä. Toinen on perinteisen hierarkkinen ja esimiesjohtoinen ja toinen taas sellaisesta yrityksestä, missä pelisäännöt ovat selvät ja tiimillä mandaatti tehdä itse päätöksiä. Ajatellaan että tavoite ja päämäärä kahdelle tiimille, olisi päästä Tampereelta Turkuun mahdollisimman pian ja säädyllisin kustannuksin. Perinteisen tiimin esimies alkaa selvitellä, että löytyisikö junasta tai bussista tilaa. Kun kummassakaan ei ole kaikille paikkoja, hän alkaa kenties selvitellä bussin vuokraamista tai miettii sitä, miten joukko kenties hajaantuu eri kulkuneuvoihin ja mitenkä matkat oikeastaan maksetaan, kun hänellä on ainoana firman luottokortti. 

Siinä samassa ajassa, kun perinteisesti johdettu yritys on selvittänyt matkustustavan, ovat toisen ketterän tiimin jäsenet jo perillä Turussa. Osa on heti varannut itselleen paikat junasta, toiset bussista, kolmannet ovat lähteneet kimppakyydillä omalla autolla, loput paikatta jääneet ovat selvittäneet somen kautta samaan suuntaan menevät kummin kaimat ja liftanneet heidän kyytiinsä, jotta pääsevät Turkuun mahdollisimman nopeasti.

Vaikka esimerkki on melko yksinkertainen, se kuvastaa hyvin tämän päivän ja tulevaisuuden johtamisen haasteita. Jos visiota ei ole olemassa, tiimin jäsenet ryntäilevät sinne tänne päämäärättömästi eri kaupunkeihin ja pakka hajoaa. Jos visio on, mutta ei ole pelisääntöjä ja mandaattia tehdä pelisääntöjen mukaisia toimia, byrokratia hyydyttää toimeenpanon. Kun on visio ja on pelisäännöt, voi organisaatio toimia ketterästi niiden puitteissa, vaikka yksittäiset toimijat organisaation sisällä, eivät olisi välttämättä tietoisia toistensa tekemisistä. 

Mitä siis tulevaisuuden johtamisessa tarvitaan? Tulevaisuudessa jokaisella johtajalla, esimiehellä, projektinjohtajalla tai vaikkapa epävirallisilla joukkojen johtajilla tai muilla mielipidevaikuttajilla, pitää olla kyky ja uskallus näyttää suuntaa. Jokaisella johtajalla on oltava unelma, mikä on kyettävä viestimään sisäisesti kuin ulkoisestikin. On oltava kyky perustella tietä kohti unelmaa vaikeinakin hetkinä. On oltava uskallusta kuunnella muita ja kääntää takkinsa, kun uutta tietoa virtaa ja ymmärrys lisääntyy.  

Organisaatioiden sisällä puolestaan on oltava kykyä ja uskallusta luoda yhteiset pelisäännöt, ketteryyttä, kykyä itsenäiseen päätöksentekoon, tiimityöskentelyyn ja joukkoistamiseen. Kun yhteinen päämäärä on olemassa, on organisaation jäsenillä edellytykset toimia ketterästi, tehdä itsenäisiä päätöksiä ja luovia ratkaisuja. Se on tulevaisuuden johtamista.

Jotta kynnys suunnan näyttämiselle ei nousisi liian korkeaksi, niin palataanpa esimerkkiin. Varsinkaan keskijohdon tai työnjohdon tasolla unelman tai tavoitteen ei tarvitse olla aina jotakin hienoa tai maailmaa syleilevää. Tärkeintä, että tavoite on selvä ja arjessa toteutettavissa, kuten että mikä on nopein keino päästä Tampereelta Turkuun kohtuullisin kustannuksin.

Kirjoittaja on asunut puolet elämästään Turun kupeessa Littoisissa. Lue myös kirjoittajan aikaisemmat bloggaukset