Maailma on täynnä isoja ja pieniä pelkoja. Olen business coachatessa huomannut erään yllättävän asian, nimittäin rohkeuden puutteen. Yleensä ulospäin rohkeilla ihmisillä, kuten minullakin, on jokaisella omat epävarmuuden mustat aukkonsa. Yhtälailla monilla kokeneilla johtajilla ja esimiehillä on omat epävarmuuden hetkensä, vaikka he sitä harvoin tunnustavatkaan. Vastaavasti moni huippuartisti pelkää kuollakseen estraadille nousemista ja tekee sen silti.
Pelko on hyvin luonnollinen ja alkukantainen ominaisuus ihmisessä. Maailma on täynnä erilaisia pelkoja. Pelko kasvaa mielessämme valtavaksi vuoreksi, sitä suuremmaksi mitä enemmän asiaa mietimme. Se lamauttaa tekemisen. Se lamauttaa ajattelun. Se salpaa meidät kokonaan. Se saa meidät mielikuvittelemaan aivan järjettömiä juttuja.
Ville Tolvasen mukaan ei ole rohkeita ihmisiä. Osa vai luopuu häpeästä. Kyllä! Miksi ihminen automaattisesti katsoo ympärilleen, katsoakseen näkikö kukaan kun kaatuu? Miksi raskautta pitäisi hävetä? Miksi epäonnistumisen pitää olla noloa? Miksi toisten nauraajille tai solvaajille pitäisi antaa oikeus vallata mielen? Mitä sitten jos joku sanoo meille ei? Häpeän luopumista tai rohkeuden lisäämistä voi myös karaista. Kyllä, vanhakin koira voi oppia uusia temppuja. Omat rohkaistumistarinani löydät bloggauksen lopusta.
Näin jälkikäteen ajateltuna esimerkkien kaltaiset pelot tuntuvat aivan naurettavilta ja tosin pieniltä asioilta. Mutta pelon hetkellä ne olivat totisinta totta! Ilman pelkoa emme voi tehdä kuitenkaan suuria ja tuntea olevamme voittajia. Pelko on kirjattu ihmisen DNA:han. Kun ymmärrämme ja tunnustamme, että on ihan normaalia pelätä uutta, voimme voittaa pelkomme. Voittaessa pelkomme, voimme oppia uutta ja olla voittajia!
---
Jos mieltä jäi vaivaamaan mitä noille peloille kävi, niin tässä vielä vastaukset. Esimieheni oli raskaudesta kuullessaan iloinen ja sanoi, että kyllä tähän maailmaan uusia ihmisiä mahtuu! Kun menin uuteen työtehtävään ja tunnustin pelkoni, esimieheni alkoi ystävällisest nauraa ja sanoi, että se on hänen murheensa, jos en selviydy, ei minun. No mitäpä kävi ensimmäisessä Venlojen viestissä?
En itse asiassa ollut vaihtopuomilla odottamassa kun vaihto tuli. 1. osuuden juoksija oli ollut puolet nopeampi kuin aavistikaan ja oli ollut vaihtopuomilla odottamassa jo pitkään, kun minä vasta lampsin rauhassa siihen suuntaan. Olihan sen vähän noloa. Huutia ja ärräpäitäkin siitä tuli, mutta sitäkin makeammat naurut jälkikäteen! Kara Kuumana tarina lienee teille jo tuttu. Ihanasti olemme saaneet kannustamista matkan varrella ja risuja tuskin nähneetkään! Ja Johtajatulien jälkeen uskallan kysyä vaikka Trumpia treffeille, jos niikseen tarve tulee.
Seuraa Twitterissä
Kirjoittaja @kalehto
Blogi @karakuumana
Tykkää Facebookissa
Kara Kuumana
Lisää rohkeustarinoitani voit lukea täältä
Kurkoita tähtiin - yhdessä!
Twitter luo rohkeutta verkostoitua
Rohkeudessa 1 + 1 = 3
Kiitos mahtava esimieheni!
Joskus saa juosta päin seinää
